Onkohan niin, että kova ruumiillinen työ korvaa tällaisessa kevennysurakassa perusurheilun, esim. lenkin tai jumpan tms? Periaatteessahan suositellaan hyötyliikuntaa hyväksi kunnon ylläpitoon, mutta jo haluaa kiihkeästi kohottaa sitä ja pienentyä mitoissaan, olisiko syytä vielä ampaista liikkumaan ihan liikkumisen vuoksi. Tein juuri 6h ruumiillista raskasta pihatyötä 30asteen helteessä: nostoa, kantoa, painavien asioiden siirtoa, kurottumista ja jaksamista. Ja join paljon vettä. Ehkä se vetää vertoja lenkkipyrähdykselle.

Huomenna on tiedossa samanmoinen urakka. Ehkä hieman kevyempi, mutta myöskin pihalla, kivien siirtoa, massojen lapioimista. Onneksi odotettavissa on hieman pilvisempää kuin tänään. Tämä ilta ja huominen ilta täytyy ottaa syömisen kannalta tosi kevyesti ettei maanantaina ota pannuun kun astun vaa´alle. Nyt oli lukema siis 71,2kg, ja olen edelleen erittäin järkyttynyt siitä että olen 7-luvulla. Olen aina (paitsi nyt tietysti pari kuukautta, ehkä useamman kuukauden?) ollut 6-luvulla, ja jos on hetkellisesti hypännyt olen saanut itseni heti kuosiin. Täytyy suhtautua tähän samalla intensiteetillä: kuosiin kunnon pyrähdyksin niin alkaa pikkuhiljaa tapahtua. Seuraava tavoite saa luvan olla kesäkuun viimeisenä päivänä. Silloinhan pitäisi olla jo alle 70kg:n lukemat..