Ainakin yksi kokonainen päivä ollaan oltu aika rikki viikonlopun liiallisesta (?) rehkimisestä. kevyemmin kun voisi myös joskus ottaa. Maanantaina en mennytkään pyörällä työmatkaa, sillä oli paljon kuljeteltavaa vielä ennen lähtöä enkä lopulta enää ehtinyt polkaisemaan. No tänään sitäkin ahkerammin. Tai no, ihan kevyesti mielummin. Selässä tuntuu, jalat on jäykkänä. Kädet ovat turvoksissa ja arat. Joopa joo. Lähden hieman ajoissa liikkeelle ja polkaisen kevyesti asemalle. Illalla pitää tulla aika myöhään (vasta puoli kympin jälkeen), joten pitänee ottaa joku lämpövaate mukaan. Sellainen jossa on huppu. Viikonlopun yöllisistä kantamuksista tuli hieman kurkku kipeäksi ja tuntuu että jokapuolella on kipeitä ihmisiä. Töissä on nuhaneniä ja naapureissakin.

Paino on pysynyt ennallaan, eli 71kg, ja harmittaa, sillä se on ihan itse aiheutettua. Vedin eilen ihan suotta siipan innoittamana tukevan pasta-annoksen puoli kympin jälkeen. Ihan turhaa. Vatsassa tuntui sen jälkeen yhtä puutuneelta kuin muuallakin kropassani. Joskus mietin, että sormien kurkkuun työntäminen voisi olla ihan ok vaihtoehto. Mutta en mene sille alueelle vaikka välillä olisikin lähellä. En ole sitä koskaan tehnyt sitä ja pelkään että se laukaisee jotain mikä on jo sitten ihan toisella tasolla. Miettinyt olen kuitenkin. Täytyy vaan lopettaa nuo iltasyömiset ihan kokonaan. Hedelmiä ostin, verigreipit ovat ihania. Niitä vaan ja joku näkkileipä vaikkapa teen kera. Kevyttä, kevyttä. Koita nyt tsempata, että päästään sen kauhean 7-alkuisen luvun paremmalle puolelle!

Olen miettinyt syömiseni henkisiä puolia. On totta että syön suruuni, ilooni, ahdistukseeni. Palkitsen ja lohdutan herkuilla. Nostan myös nuutuneen mielialan (verensokerin?) esim. jäätelöllä tai muulla herkummalla. Olisikohan kotoa opittua vai ihan omaa keksintöä? Viime kerralla kun sain "helposti" 3-4kiloa pois, koitin keskittyä siihen hyvään oloon, kun kieltäydyin ja söin kevyesti tai jätin herkkuja ottamatta. Olin niin ylpeä itsestäni, että korostin sitä itsearvostuksen tunnetta ja se toimi. Aika hyvin. Motivaationa oli voimakas muistikuva siitä itseinhon tunteesta joka iskee ahminnan tai ylipäätään herkkuihin narahtamisen jälkeen. Koitan tuoda sen takaisin muistiini, se on nimittäin tosi tehokas tapa.

Ja jos haluaa nopeita käytännön tapoja, niin jos pesee hampaat jo heti töistä tullessa aikaisin illalla, ei sen jälkeen yleensä voi syödä mitään enää. Se on sellainen henkinen ja opittu juttu. Carmen Electrakin taisi suositella sellaista! Äh. Henkistä puolta pitäisi selvittää enemmän. Huomasin esimerkiksi kun vaihdoin työpaikkaa ja oli pientä lisästressiä sen perusstressin lisäksi, söin enemmän. Oli niinkuin olisin hakenut selviytymisen turvaa siitä syömisestä. Varmistin etten tipahda uudesssa työpaikassa ja ettei tarvitse nälässä koittaa tsempata. Onneksi huomasin ajoissa. Tuli jopa jonain kertana ylisyötyä niin, että olin vatsakrampissa siellä. Hohhoijaa. Mitähän kaikkea taustalta löytyy kun alkaa kaivamaan..

Sisko oli huomioinut liikkumiseni ja kyseli mikähän projekti on meneillään. Oli varma että olin nähnyt jotain vanhoja kuvia ja haikailin "nuoruuden" mittoihin. No tavallaan, mutta en näe niitä nuoruuden mittoina vaan niinä oikeina mittoinani! VoivOi! Vielä n. 5,5vuotta sitten olin 10kiloa kevyempi ja mahduin niihin ihaniin vaatteisiin! Osasta olen jo joutunut luopumaan kun tuntui etten mitenkään saa itseäni niihin enää. Mutta suurin osa on tallessa, ja onhan sitä tullut osteltua vatteita myös välissä. Askel kerrallaan kohti lempivaatteita ja rennompaa otetta (siis ei puristavia vaatteita!).