Eilinen kiva järvilenkki tosiaan tapahtui, vaikka kaksi kertaa tuli tunne että nythän en enää ehdi kun jäin vielä hetkeksi istumaan koneen ääreen. Onneksi kuitenkin lähdin. Ja ehdin oikein hyvin. Satoi hieman ja oli hapekas ilma. Mustarastaat visersivät pienestä tihkusta huolimatta, oli oikeastaan kiva ilma. Tuli heti sellainen olo että pitää juosta. Pieni lämmittely ja sitten menoksi. Ehdin juosta kymmenisen minuuttia kun alkoi vatsaa pistää. Hitto, söin tuntia ennen lähtöä ihanaa risottoa jonka kokkasin töistä tullessa käden käänteessä. Olisi pitänyt ensin juosta ja syödä sitten! Mutta ajatus lenkistä tulikin vasta blogia kirjoittaessa! Otin lenkin hieman rennommin, joka on välillä oikein hyvä. Tein siitä vaan pidemmän kun meni suurimmaksi osaksi reippaaksi kävelyksi juoksemisen sijaan. Jossain vaiheessa sade lakkasi ja ilma kirkastui. Ihanaa kun kevät ja kesä tulee oikeasti. Hiirenkorvat ja pienet lehdensilmut ovat niin kauniit lenkkipolun varrella. Ne antavat toivoa uudesta! 40minuuttia reipasta ulkoilua teki hyvää ennen baariin lähtöä!

Tapasin illan aikana tuttavan, jonka vaimo oli kuollut aika yllättäen lyhyen sairauden jälkeen pari kuukautta sitten. Tilanteisiin on joskus vaikea sanoa yhtään mitään, sillä ei kertakaikkiaan ole mitään oikealta tuntuvaa sanaa tai lausetta mitä voisi toiselle sanoa. Puhuimmekin kaikesta muusta, tavallisesta ja erikoisestakin elämästä ja meillä oli hauskaa, tutttavani sai nauraa ja hymyillä paljon. Kuulemma ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Se laittoi asioita tärkeysjärjestykseen myös itselleni. Miten hirveä ajatus onkaan, että menetät rakkaimpasi. Sen tärkeimmän, aivan liian aikaisin. Kun olisi vielä niin paljon sanottavaa ja puhuttavaa, yhdessä tekemistä. Se toinen lähtee ja sinä jäät tänne hajoamaan palasiksi. Etkä voi muuta kuin koittaa eheytyä uudelleen. Ihmisen ajatusmaailma menee varmasti aivan uusiksi, mutta sitä ennen se kutistuu pieneksi sisäänpäin kääntyneeksi ja kaikki muu on täysin sumua. Shokkitila.

Tunsin hyvää mieltä kun sain olla mukana tilanteessa, jossa ystäväni nauroi ja iloitsi. Se tuntui tärkeältä. Jossain vaiheessa mietin tätä omaa elämäremonttiani. Osa asioista alkoi tuntua niin vähäpätöisiltä ja pinnallisilta. Hohhoijaa, painonpudotus! Eiköhän elämässä ole tärkeämpiäkin asioita! No on tottakai, eihän se sitä kielläkään. Mutta tyytyväisyys itseen on erittäin tärkeää. Oman kunnon huoltaminen kuuluu myös elämään, olennaisesti. Ja painonpudotus on osa huoltoa myös jos siltä tuntuu ja näyttää. Elämä on moninainen juttu. Ei voi siirtää sivuun asioita toisten tieltä jos pystyy vaan kaikkea huomioimaan. Ja minun kohdallani homma tuntuu hyvältä. Olen päässyt alkuun. Päättänyt ja ryhtynyt. Pystyn vaan jotenkin niin aidosti samastumaan toisten ihmisten tilanteisiin, että välillä olen ihan läkähtynyt.

Eilen menin puntarille. Olen aikaisemmin ollut mukana Keventäjissä reilun puoli vuotta muistaakseni, joka oli ihan mielenkiintoinen kokemus ja sain tuloksiakin. Ehkä yksi hyvä rutiini jonka voisi ottaa takaisin käyttöön on maanantaipunnitus. Ei muuta kun vaa`alle. Koin pienen shokin kun hyppäsin siihen heti lenkkikierroksen ja suihkun jälkeen. 71kiloa! Ei hitto. Suurimmat lukemat mitä koskaan. No onneksi en lannistunut vaan taistelutahtoni lisääntyi! Paras puntarointiaika on aamulla. Jatkan sitä käytäntöä. Tänään oli jo huvennut 0,6kg eli ei se 71kg ihan paikkaansa pitänyt.. Jos jostain löytäisin kaavion johon saa merkitä painon kehityksen niin täytyy liittää blogiin. Se on niin ihana tunne kun näkee että käyrä on laskusuhdanteinen! Vaikka tiedän että ruokapäiväkirjan pitäminen on oikeasti tosi hyvä juttu, en jaksa kirjata niitä tänne ylös. Urheilut voisin kirjatakin ja ehkä synnit eli ne kielletyt aineet. Katsotaan nyt. Kannustamaan tämä blogi on tarkoitettu, avustamaan ja tukemaan minua itseäni. Joka tapauksessa tiedän nyt että olen lievän ylipainon puolella. Täytyy saada paino 68 kiloon niin olen jo "normaalipainon" alueella. Mutta se ei vielä mahduta minua vaatteisiini!